Savuhormi vuotaa ja hormista tippuu vettä

Monen ensireaktio saattaa olla pelästys, kun huomaa että oman kodin savuhormi vuotaa vettä tai että hormista tippuu vettä. Asiaan kannattaa suhtautua riittävällä vakavuudella. Aina kun talossa kosteutta on jossain sellaisessa paikassa, missä sitä ei kuuluisi olla, on asiaan reagoitava nopeasti ja asian selvitettävä perinpohjaisesti. Näin voit välttyä suuremmilta vahingoilta ja säästät rahaa.

Savuhormin vuotoon ja sieltä tippuvaan veteen voi olla useita erilaisia syitä. Ennen kuin mitään toimenpiteitä lähdetään tekemään, on selvitettävä mistä vuoto johtuu. Kun ongelma on paikallistettu, siihen on helppo puuttua, eivätkä korjauskustannukset paisu mahdottomiksi. Korjaus kannattaa aina tilata asiantuntevalta ja kokeneelta rakennusalan yritykseltä, jotta työn jälki on luotettavaa ja kestävää.

Jos tahdot kokonaisvaltaista kattopalvelua, Kattoremontti Pro on sinun valintasi! Aina katolla käydessämme tarkistamme koko katon kunnon – oli syymme mennä katolle mikä tahansa. Vaikka kapuaisimme korjaamaan vain yhtä pientä kattotiiltä, silmäilemme samalla läpi koko katon. Vain siten voimme varmistua, että katto kokonaisuudessaan toimii hyvin ja hoitaa tehtävänsä.

Kaiken kattavaan palveluumme kuuluvat niin kattojen korjaukset, puhdistukset, huollot ja remontitkin. Jos sinulla on mielessä jotakin, mitä kattosi tarvitsisi, mutta mitä ei mainittu tässä listauksessa, ota ihmeessä yhteyttä! Katsotaan, mitä voimme kattosi hyväksi tehdä. Meidän kanssamme on mahdollista keskustella myös joustavasta rahoituksesta ja sen lisäksi kaikki tekemämme työt ovat kotitalousvähennyskelpoisia.

Savuhormi vuotaa ja hormista tippuu vettä

Hormiin voi muodostua kondenssivettä

Yksi yleisimmistä syistä sille, miten hormiin päätyy sinne kuulumatonta vettä, on lämpötilojen vaihtelu ja sen vuoksi syntyvä kondenssivesi. Kondenssivettä syntyy, kun lämpö kohtaa viileän ilman ja tiivistyy vedeksi. Jos tätä syntynyttä vettä ei kerätä piipusta pois, saattaa se alkaa valua hormin pitkin alas ja aiheuttaa ongelmia.

Jos huomaat, että hormisi vuotaa vettä, kannattaa toimia rivakasti. Ensihätään vuotokohdan alle voi laittaa astian, jotta vesi ei aiheuta enempää ongelmia. Seuraava askel on kuitenkin soittaa alan ammattilaiselle, joka osaa arvioida tilanteen kokonaisuuden huomioon ottaen ja tehdä parhaan toimintasuunnitelman. Kun ongelma on selvillä, saat ammattilaiselta tarjouksen vian korjaamisesta ja mahdollisista jatkotoimenpiteistä.

Vaikka hormit ovat parhaillaan hyvinkin kestäviä, olisi virhe luulla niitä ikuisiksi tai aina toimiviksi. Myös kestävä hormi kuluu, ja iän myötä hormi kuin hormi alkaa kulua. Hormista mahdollisesti valuva vesi kuluttaa hormin sisäpintoja entisestään heikentäen muun muassa tiilten välissä olevaa laastia. Myös tästä syystä pieniin vuoto-ongelmiinkin on hyvä tarttua heti: jos ongelmat ehtivät kasvaa suuremmiksi, voi edessä olla koko hormin purku ja uudelleen muuraus.

Pelkän korjauksen sijaan on myös tärkeää huoltaa hormia. Korjaus yksin ei riitä, jos sen jälkeen hormin kuntoa aletaan jälleen laiminlyödä. Säännöllisellä huollolla ja puhdistuksella talon omistaja pysyy myös parhaiten kärryillä, missä kunnossa hormi on ja mitä toimenpiteitä se milloinkin tarvitsee. Usean pienen korjauksen hinta jää myös huomattavan paljon pienemmäksi kuin hormin purkaminen ja rakentaminen uudelleen!

Kaikki hormit ovat kuitenkin yksilöllisiä, eikä yksiselitteistä vastausta voida antaa sille, miksi hormi vuotaa tai mistä syystä siihen syntyy kondenssivettä. Sen vuoksi käsittelemme jokaisen hormin, talon ja katon omana kokonaisuutenaan, ottaen huomioon talon erikoispiirteet ja käyttötavan. Suhtaudumme kattoihin kokonaisuutena, koska vain siten pystymme varmistamaan, että katto toimii osana taloa ja mahdollistaa asumismukavuuden kodissasi!

Tiivistämme ja kunnostamme hormit

Kuten sanottua, meiltä saat kokonaisvaltaisesti ja kattavasti kattoalan palvelut, oli kyseessä sitten omakotitalo, rivitalo, kerrostalo tai mökki. Emme myöskään ole kranttuja kattomateriaalien suhteen, vaan teemme remontit, korjaukset ja huollot niin pelti-, tiili- kuin huopakattoihinkin. Hormihommien lisäksi meiltä luonnistuvat myös muut katon toimintaan liittyvät puhteet!

Kun otat meihin yhteyttä, kartoitamme ensimmäiseksi talosi katon nykytilan. Selvitämme esimerkiksi hormin vuotamisen syyn ja sen jälkeen suunnittelemme sinun hormillesi parhaan mahdollisen korjaussuunnitelman. Jos havaitsemme, että kotisi katto tai hormi tarvitsee myös jotain muuta akuuttia työtä, kerromme siitä sinulle oitis ja teemme siitä tarvittaessa tarjouksen.

Useimmiten hormin vuodoissa selvitään hormien tiivistämisellä ja kunnostamisella, eikä suurempiin toimiin ole tarve ryhtyä. Hormin tiivistämällä ja kunnostamalla sille saadaan useita käyttövuosia lisää, kunhan sen huollosta ja puhdistuksesta pidetään säännöllisesti huolta. Jos hormisi on jo nähnyt parhaat päivänsä tai peräti tullut tiensä päähän, hoidamme myös ammattimaisesti hormien purkamiset ja uudelleen muuraukset. Jokaiselle hormille on kuitenkin oma toimintasuunnitelmansa, eikä kaikille hormeille sopivaa ratkaisua voida nimetä.

Kattoremontti Pron palvelutarjonta ei kuitenkaan rajoitu pelkkiin hormien korjaamisiin ja kunnostamisiin! Meiltä voit samaan syssyyn tilata myös vaikkapa yksittäisten kattotiilten vaihdot, piipunhatun asentamisen, lumiesteiden asentamisen tai peltikaton puhdistuksen tai maalauksen. Meiltä toden teolla saat kaikki kattoalan palvelut saman katon alta, ja siten säästät niin aikaa, rahaa kuin hermojasikin! Kun kaikki hommat tekee sama yritys, hoituvat hommat sutjakammin ja kommunikaatio työmaalla on sujuvaa. Ja kun kaikki hoitaa kerralla kuntoon, ei tarvitse murehtia kattoasioista taas hetkeen laisinkaan!