Vesikaton uusiminen turvaa koko kiinteistön kunnon ‒ kutsu Kattoremontti Pro uudistamaan kattosi

Vesikaton uusiminen on suositeltavaa hoitaa kuntoon ennen kuin katto alkaa osoittamaan selviä rapistumisen merkkejä, kuten katon vuotamista tai suoranaisten kosteusvaurioiden syntymistä. Vesikaton kuntoon kannattaa siis kiinnittää säännöllisesti huomiota, jotta katon alusrakenteet ja koko kiinteistö säästyvät kalliilta ja aikaa vieviltä remonttitoimenpiteiltä. Näin säästät tuntuvasti niin aikaa kuin rahaakin, ja kattosi kiittää. Ammattitaitoisen katto-osaajan kuten Kattoremontti Pron avulla kattosi päivittyy nykypäivää vastaavaan kuntoon käden käänteessä.

Millaisista seikoista on mahdollista tunnistaa, milloin vesikate on uusimisen tarpeessa? Vesikaton uusimistarve on hyvin kattokohtaista, ja riippuukin monista eri seikoista: uusimiseen vaikuttavat niin katteen laatu, ikä ja katolle suoritetut huoltotoimenpiteet tai niiden puute. Pelti-, tiili- ja huopakatteiden käyttöikä eroaa toisistaan, ja käyttöikään puolestaan vaikuttaa muun muassa se, kuinka säännöllisesti ja huolellisesti kattoa on huollettu. Myös vesikatteeseen kohdistunut ulkoinen rasitus vaikuttaa katteen kuntoon. Vesikaton uusiminen tulee siis useimmiten kysymykseen silloin, kun katteessa voi havaita jo silminnähtävää kulumista, eikä katon korjaaminen ja paikkailu tunnu enää järkevältä vaihtoehdolta. Tässä vaiheessa vesikatto on yleensä myös jo ikääntynyt, ja takana saattaakin olla peräti kymmenien vuosien palvelus.

Kattoremontti Pro uusii kattosi nopeasti, täsmällisesti ja luotettavasti. Kun uusit vesikattosi meidän avullamme, teet samalla tuntuvan panostuksen niin katon laatuun kuin kestoon: kattosi tulee kestämään tulevat vuodet ja haastavatkin sääolosuhteet lujan laatunsa voimin. Korkealuokkainen katto suojaa rakennusta pitäen sen kauttaaltaan vesitiiviinä ja nostaa samalla kiinteistön jälleenmyyntiarvoa.

Kun kutsut Kattoremontti Pron paikalle, me tarkistamme koko kattosi yleiskunnon silmämääräisesti joka kerran käydessämme, vaikka saapuisimme suorittamaan vain pienempääkin huoltotoimenpidettä. Näin voit olla aina varma siitä, että kattosi tilanne on ajankohtaisesti kartoitettu. Kattoremontti Pron kautta on mahdollista saada kattoremonttia varten joustava rahoitusmahdollisuus, johon pääset kätevästi tutustumaan www-sivujemme kautta. Ethän myöskään unohda kotitalousvähennyksen mahdollisuutta: kun teetät kattotyösi kattoalan ammattilaisella, olet oikeutettu verovähennykseen. Näin voit säästää tuntuviakin summia samalla, kun satsaat kattosi laatuun ja turvallisuuteen.

Vesikaton uusiminen
Älä päästä kattoasi rapistumaan, vaan kutsu meidät ajoissa remontoimaan vesikattosi.

Vesikaton uusimisen hinta koostuu monesta eri tekijästä ‒ Kattoremontti Prolta saat aina markkinoiden parhaimman hinta-laatusuhteen

Vesikaton uusimisen hinta on karkeasti luonnehdittuna monen työvaiheen ja materiaalikustannusten yhteissumma, joka on kuitenkin täysin riippuvainen työn alla olevasta kohteesta. Hinta määrittyy siis yksilöllisesti sen mukaan, millaiseen rakennukseen vesikatto uusitaan, mitä materiaaleja käytetään ja miten ja kuinka pitkään kattoa uusittaessa työskennellään. Esimerkiksi pinta-alaltaan suuremmat ja jyrkemmät katot vaativat luonnollisesti enemmän katemateriaalia ja työaikaa. Kattoremontti Pro suorittaa pitävät ja luotettavat laskelmat aina alkutarkistuksen perusteella. Tarjouksemme sisältää aina kaikki työt, työvaiheet ja materiaalit. Asiakkaamme kanssa sovittu hintamme pitää, ja Kattoremontti Prolta saat varmasti markkinoiden parhaimman hinta-laatusuhteen kattosi vakuudeksi.

Mitä kaikkea voit odottaa saavasi, kun uusit vesikatteesi Kattoremontti Pron ammattiosaajien avulla? Kattoremontti Prolta saat aina vastinetta kattoosi sijoittamillesi rahoille, sillä meille ensiluokkaisesti uusittu ja rakennettu katto on suuri ammattiylpeyden aihe. Asiakkaan tyytyväisyys on meille puolestaan sydämen asia, ja pyrimme aina asiakkaan ja kiinteistön kannalta parhaaseen lopputulokseen. Neuvottelemme alusta pitäen yhdessä kanssasi vesikaton uudistamiseen liittyvistä tarpeellisista seikoista ja työaikataulusta, ja autamme tarvittaessa uuden vesikatemateriaalin valinnassa. Erilaisten katteiden välillä saattaa olla merkittäviäkin hintaeroja, joten tutustumalla eri katemateriaalien hyviin ja epäsopivampiin puoliin sekä kiinteistöllesi sopiviin malleihin löydät takuulla rakennuksellesi sen oikean vaihtoehdon. Kattoremontti Pro käyttää aina ensiluokkaisia materiaaleja, jotka kestävät aikaa. Asennamme katolle niin pelti-, tiili- kuin huopakatteetkin, ja toteutamme vesikaton uusimisen tarkasti vaiheistetun työsuunnitelman avulla.

Kun uusit vesikattosi Kattoremontti Pron pätevien ammattiosaajien avulla, on kattosi vakaissa käsissä. Me suoritamme aina tarkat laskelmat esimerkiksi materiaalin menekin kannalta, jotta turhaa hävikkiä ei pääse syntymään. Vesikatetta uusiessa on eräs hintaan vaikuttava tekijä myös vanhan katteen rooli asennustöitä tehdessä: puretaanko vanha vesikate ensin alta pois, vai asennetaanko vesikate upouudelle katolle tai esimerkiksi vanhan, mutta yhä pitävän huopakatteen päälle. Kattoalan ammattilaistemme kanssa voit tarvittaessa pohtia, millainen ratkaisu olisi kattosi kannalta paras silloin, jos kiinteistössä vanhan katteen virkaa toimittaa esimerkiksi aluskatteeksi mainiosti sopiva huopakate. Muita vesikatteen uusimisen hintaan vaikuttavia olennaisia seikkoja ovat muun muassa kohteen sijainti sekä katon erityispiirteet. Katon erityispiirteillä voidaan tarkoittaa muun muassa katon läpivientejä, katon mahdollisia listoituksia ja jiirejä, jotka ottavat aina oman aikansa vesikattoa uusittaessa. Kattoalan moniosaajan käsissä rakennuksesi vesikatto kokee täydellisen muutosprosessin kohti parempaa ja kestävämpää tulevaisuutta.

Vesikaton uusiminen voi ensin tuntua suurehkolta menoerältä, mutta laadukas katto maksaa itse itsensä takaisin melko nopeasti. On muistettava, että hyvin rakennettu ja huollettu katto turvaa kiinteistösi, ei aiheuta katon vaurioitumisesta kuten rakenteisiin leviävistä kattovuodoista koituvia kalliita ja vaivalloisia kulueriä, pitää lämmityskulut aisoissa, on ekotehokas ja on myös rakennuksen jälleenmyyntiarvon kannalta ehdoton valttikortti. Vesikaton uusimisen suhteen ei kitsastelu todellakaan kannata, sillä mikäli katon ammattimaisessa asennustyössä ja materiaalissa säästelee, kostautuu se yleensä katon lyhyempänä käyttöikänä ja mahdollisten vaurioiden riskialttiina ja hyvinkin hintavina korjauksina tai remontteina lähitulevaisuudessa. Uuden katteen kulut kannattaa myös jakaa koko katteen käyttöiälle. Vesikatteen kuntoon kannattaa panostaa siis kerralla, ja samalla säästää niin rahapussiaan kuin hermojaankin. Meiltä saat kattotyöt lisäksi aina takuutyönä, joten tästäkään syystä vesikatteen uusimista ei ole syytä liiaksi lykätä. Kattoremontti Pro toimii myös asiakkaansa kannalta edullisen ja miellyttävän avaimet käteen-periaatteen voimin, eikä sinun tarvitse kantaa harteillasi enää yhtäkään kattoon liittyvää murhetta: me teemme sen ilomielin puolestasi!

Vesikaton huollot, korjaukset ja remontit Kattoremontti Prolta valtakunnallisesti ympäri Suomen

Kattoremontti Pro huolehtii monipuolisesti kaikkiin vesikattoosi liittyvistä huolloista, korjauksista ja remonteista. Me toimimme valtakunnallisesti ympäri Suomen, ja tavoitat meidät niin pohjoisesta kuin etelästäkin. Älä epäröi ottaa meihin yhteyttä silloin kun kattosi on avun tarpeessa, sillä meiltä sujuvat ripeästi ja pitkän kokemuksen voimin niin pienet kuin suuremmatkin kattotyöt. Tiesithän, että kattosi säntillinen huolto vähentää katon korjaustarvetta? Kun pidät katostasi säännöllisesti huolta, lisäät tuntuvasti sen elinikää ‒ ja minimoit samalla kattoosi kohdistuvat kulut, kun ennaltaehkäiset esimerkiksi ikävien kosteusvaurioiden synnyn. Kattoremontti Pro suorittaa katon vuosihuollot ja suorittaa huollon yhteydessä aina tarpeellisen tarkastuksen. Huoltotoimenpiteisiimme kuuluu vesikatteen materiaalin mukaan muun muassa katon ja sadevesijärjestelmän puhdistus. Mikäli katon kunto vaatii esimerkiksi sammaleen ja muun orgaanisen kasvuston puhdistamista katteelta, me olemme siihen juuri oikeat ammattilaiset. Kattoremontti Prolta saat kattoasi suojaavat pinnoitteet ja maalit, jotka parantavat kattosi kestävyyttä entisestään.

Meiltä saat katollesi tarvittaessa myös laadukkaat täsmäkorjaukset, mikäli koko vesikatteen uusiminen ei ole vielä ajankohtaista. Suoritamme esimerkiksi jiirien ja muiden katon yksityiskohtien, kuten läpivientien korjaukset ja tiivistykset, vesikaton peltikorjaustyöt, katon oikaisun ja räystäsalueen korjaukset. Vesikaton korjaaminen saattaa tulla joskus ajankohtaiseksi, sillä haastavat sääolosuhteet tai satunnainen onnettomuus voivat verottaa katon kuntoa. On myös hyvin yksilöllistä, kuinka paljon rakennuksen vesikatteeseen sattuu kohdistumaan rasitusta. Vesikatteen kokemaa rasitusta ei välttämättä tule arkisessa elämänmenossa ajatelleeksi, sillä jo katolle lojumaan jääneet syksyn lehdet voivat osaltaan kasvattaa vesikaton rasitusta normaalia suuremmaksi. Tällöin on nimittäin usein todennäköistä, että lehdet voivat estää veden normaalin poistumisen katolta ja näin aiheuttaa katteelle normaalia vakavampaa rasitusta. Katteella seisova vesi kuluttaa katteen pintaa, ja saattaa syövyttää sen puhki pidempiaikaisessa rasituksessa. Kattoremontti Pro kohtaa vastaavanlaisia tapauksia usein katon vuositarkastuksia ja huoltotoimenpiteitä suorittaessaan, jolloin korjaustoimenpiteet tulevat luonnollisesti ajankohtaiseksi. Toinen hyvin tuttu korjauskohde meille ovat katon läpiviennit, kuten kattoikkunat, kattoluukku, kattovalokuvut ja savupiippu. Läpiviennit ovat katon riskirakenteita, jotka tarvitsevat säännöllistä huoltoa ja aika ajoin myös korjausta, sillä muun muassa kattoikkunan tiivisteet saattavat mennä äkkiarvaamatta välttävään kuntoon, ja näin päästää kosteutta ja vettä rakenteisiin. Savupiipun pellitys puolestaan kannattaa pääsääntöisesti toteuttaa varsinaisen kattoremontin yhteydessä, sillä piipun ympäriltä pitää tällöin purkaa vesikatetta.

Kattoremontti Pro korjaa ja paikkaa kattoosi satunnaisesti syntyneitä reikiä ja kulumia, vaihtaa vaurioituneet ja ruostuneet peltikatteet uusiin, uusii murentuneet tiilet ja rullaa katollesi tarvittaessa uuden huopakatteen. Meihin voit luottaa täpärässäkin paikassa, kuten myrskyvaurioiden korjaamisessa ja kunnostamisessa. Pidäthän myös mielessäsi, että tukevasti rakennettu katto on paras puolustus ärhäkämpiäkin myrskytuulia vastaan. Kattoturvallisuudesta on hyvä huolehtia myös muussa mielessä, kuten satsaamalla laadukkaisiin kattoturvatuotteisiin. Kattoremontti Pro toimittaa ja asentaa katollesi tukevasti kaikki kattoturvatuotteet kuten lumiesteet, seinä- ja lapetikkaat sekä kattosillat. Näin kohennat huomattavasti niin katolla työskentelevien kuin katon alla liikkuvienkin turvallisuutta. Asennamme myös lintuesteet ja pieneläinesteet. Suuremmat kattoremontit hoidamme aina yksimielisesti asiakkaan toiveita kunnioittaen ja yhdessä sovitun aikataulun voimin. Ota siis yhteyttä Kattoremontti Prohon, kun kattosi kaipaa etevän ammattilaisen kouliintunutta otetta!