Vesikourujen puhdistus Sysmä – miksi kannattaa turvautua meidän prolaisten apuun?

Jokainen sysmäläinen talonomistaja, mökkiläinen, taloyhtiö ja yrittäjä miettii varmasti joskus, voisiko vesikourujen puhdistustyöt tehdä itse. Onnistuisiko se helposti ja säästäisikö siinä kenties rahaa?

Meillä Kattoremontti Prolla on kattotöistä pitkä kokemus, joten tiedämme myös vesikourujen puhdistuksesta yhtä ja toista. Sysmässä kannattaa delegoida tämä askare meille prolaisille, sillä rännien puhdistus itse ei ole niin helppo nakki kuin luulisi.

Useimmiten puhdistustulos jää amatöörin jäljiltä laihanlaiseksi, sadevesijärjestelmä voi kärsiä vaurioita, kourut jäävät tarkastamatta ja kaato säätämättä, aikaa palaa tuhoton määrä, eikä palkinnoksi saa edes kotitalousvähennystä. Jos teet työt tikkailta käsin, on se myös vaarallista.

Pitkässä juoksussa heikohko puhdistustulos voi lyhentää sadevesijärjestelmän elinkaarta huomattavasti. Esimerkiksi ruosteen ja jään aiheuttamat vauriot ovat varsin tavallisia.

Myös tukoksia muodostuu helpommin puhdistuskertojen välillä. Tukokset taas saattavat aiheuttaa hallaa niin sadevesijärjestelmälle, katolle, räystäslaudoille, julkisivulle ja jopa talon perustuksille.

Mitä jos tekisit siis järkevästi ja tilaisit vesikourujen puhdistustyöt Sysmässä suosiolla meiltä Kattoremontti Prolta? Kyseessä ei ole iso investointi, etkä todennäköisesti tarvitse kauttamme saatavilla olevaa rahoitusta. Kaupan päälle saat katon yleistarkastuksen.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot.

Tällä pettämättömällä taktiikalla teemme rännien puhdistustyöt Sysmässä

Kuten sanottu, amatöörille rännien puhdistuksessa voi tulla eteen paljon yllättäviä haasteita. Meillä prolaisilla on siihen kuitenkin täydelliseksi hiottu taktiikka, joka ei petä koskaan – puhdasta tulee kohteessa kuin kohteessa!

Aluksi arvioimme kohteen ominaisuudet ja sadevesijärjestelmän puhdistustarpeet sekä kuuntelemme tietenkin asiakkaan omat toiveet. Palvelemme jokaista asiakasta, kohdetta ja sadevesijärjestelmää Sysmässä yksilöllisesti, jotta voimme varmistaa laadukkaan pesutuloksen.

Tilannekartoituksen jälkeen annamme urakasta kilpailukykyisen tarjouksen. Tarjoukseen sisältyy kaikki työ, materiaalit ja kalusto.

Sitten päästään käsiksi varsinaiseen puhdistukseen. Tarpeen mukaan voimme tehdä työt joko katolta käsin tai nousta räystään tasalle esimerkiksi henkilönostimella tai korkeammassa kohteessa nostokorilla. Kouruihin päätynyt irtonainen roska on mahdollista poistaa katoltakin käsin, mutta kourujen ulkopintojen pesu on jouhevinta tehdä seisomalla räystään edessä.

Puhdistukseen käytettävät tuotteet, välineet ja tekniikat valikoimme sadevesijärjestelmän ominaisuuksien mukaan. Niin teräksisen, alumiinisen kuin muovisenkin sadevesijärjestelmän puhdistuksessa on omat jipponsa, ja myös kourujen muoto ja kiinnitystapa vaikuttaa puhdistusoperaatioon.

Rupeaman päätteeksi sadevesijärjestelmä vetää taas kuin valjakollinen rekikoiria, ja kourujen ulkopinnatkin loistavat puhtauttaan.

Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus jäästä – miksi, milloin ja miten?

Vesikourujen puhdistus keväisin ja syksyisin ehkäisee sadevesijärjestelmän tukkeutumista ja tarvetta tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaukselle. Syyspuhdistus on tärkeää ennen kaikkea jäätukosten ja jään aiheuttamien vaurioiden ehkäisemiseksi, sillä kouruissa muhiva kostea biomassa jäätyy helposti lämpötilan laskiessa miinuksen puolelle.

Jos sadevesijärjestelmä kuitenkin jäätyy umpeen, mikä avuksi? Sorkkaraudalla ei auta lähteä syöksyputkia kolistelemaan, eikä potkiskelustakaan ole yleensä muuta kuin haittaa.

Mikäli huomaat tai epäilet sadevesijärjestelmän jäätyneen, kannattaa ottaa yhteyttä meihin prolaisiin. Jos tilaat kattosi lumenpudotukset meiltä, saattavat lumenpudottajammekin huomauttaa sadevesijärjestelmän hälyttävästä jäätilanteesta ja tehdä samalla hyvän tarjouksen umpeen jäätyneen sadevesijärjestelmän sulatuksesta.

Kyseessä on nimenomaan sulatus, sillä käytämme jään tukkimien syöksyputkien ja alastuloputkien avaukseen kuumaa vesihöyryä. Se liuottaa jäätulpat hellävaraisesti ja tehokkaasti.

Viimeistään kevättalvella jäätynyt sadevesijärjestelmä on syytä sulattaa. Katto sulaa lähes aina ennen sadevesijärjestelmää, joten tie täytyy avata erikseen sulamisvesiä varten.

Tietenkin me prolaiset avaamme myös muut kuin jäätukokset. Sysmäläisenä voit kääntyä meidän puoleemme missä vain sadevesijärjestelmää tai kattoa koskevassa huolenaiheessa!

Pro-tiimimme palvelee myös Sysmän lähiseudulla Asikkalasta Hartolaan, Heinolasta Kuhmoiseen ja Luhangasta Padasjoelle.