Vesikourujen puhdistus Vihti – meiltä löytyy rykmenttiä kasvavan kunnan tarpeisiin

Vihdin väkiluku on kasvamaan päin, joten vesikourujen puhdistukselle on tarvetta yhä enemmän ja enemmän. Onneksi meiltä Kattoremontti Prolta löytyy rykmenttiä kasvavan Vihdin tarpeisiin!

Tiimimme puhdistaa tottunein ottein niin omakotitalon, paritalon, rivitalon, kartanon kuin kerrostalonkin vesikourut. Palvelemme Vihdin kuntaakin; esimerkiksi koulun tai päiväkodin vesikourujen puhdistustyöt voi tilata meiltä tietäen, että firmamme palvelee vielä ensi vuonnakin.

Huomaa, että vesikourujen säännöllisestä puhdistuksesta hyötyy jokainen vihtiläinen sadevesijärjestelmä. Siksi otammekin mielellämme puhdistaaksemme myös pienempien kohteiden, kuten piharakennusten vesikourut. Esimerkiksi autotallin, varaston, liiterin, piha- tai rantasaunan tai vaikkapa leikkimökin vesikourujen puhdistus käy meiltä käden käänteessä.

Puhdistuksen jälkeen sadevesijärjestelmä vetää taas uuden veroisesti. Vesi juoksee katolta alas jouhevasti siihen suunniteltuja reittejä pitkin.

Kun tulemme räystäältä alas, saat meiltä myös arvokasta informaatiota kattosi yleiskunnosta. Katon yleistarkastus on veloitukseton osa palveluamme. Tarpeen mukaan voimme tehdä hyvän tarjouksen muistakin katollesi suosittelemistamme toimenpiteistä.

Ota siis yhteyttä ja tilaa meiltä vesikourujen puhdistus – ja muista myös katon kausipuhdistus! Älä tingi näistä tärkeistä askareista edes rahasyistä, sillä laskumme voit maksaa osissa ja työmme kelpaa kotitalousvähennykseen.

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt Vihdissä. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot. Kattoammattilaisemme palveluksessasi kaikkialla Vihdin alueella.

Miksi rännien puhdistus on Vihdissä tärkeää?

Rännien puhdistus tulisi tehdä Vihdissä kahdesti vuodessa. Syksy ja kevät ovat siihen parasta aikaa. Jokasyksyisen ja -keväisen puhdistuksen ansiosta sadevesijärjestelmä on valmis vastaanottamaan niin kesän ja syksyn rankkasateet, talven pakkaset kuin kevään sulamisvedetkin.

Kun vesikouruista poistetaan säännöllisesti sinne kertynyt bioroska, jaksaa sadevesijärjestelmä palvella moitteetta monet vuodet. Se ohjaa vedet katolta alas ja pois kiinteistön välittömästä läheisyydestä vitkastelematta ja ruostumatta.

Terve ja tehokas sadevesijärjestelmä säästää myös kattoa, julkisivua ja talon perustuksia kosteuden aiheuttamilta haitoilta. Puhdistamattomana sadevesijärjestelmä menee nopeasti tukkoon, jolloin katolta virtaava vesi päätyy paikkoihin, jonne se ei kuulu. Esimerkiksi tasakatolla vesi alkaa patoutua katolle, josta se löytää nopeasti tiensä jopa sisätiloihin asti.

Tiesitkö? Tilastojen valossa Vihdissä sataa vuosittain liki 650 mm. Elokuussa sataa eniten, mutta myös heinä- ja lokakuu ovat vetisiä. Kuivimmat kuukaudet ajoittuvat alkuvuoteen, mutta silloinkin sadevesijärjestelmä näkee vesiliikennettä sulamisvesien muodossa.

Miksi siis laiminlöisit rännien puhdistustyöt, kun voit tilata ne meiltä Kattoremontti Prolta niin näppärästi ja kilpailukykyiseen hintaan? Hurautamme Vihtiin hetkessä, ja rännimestarimme ajelevat mielellään myös Vihdin naapurikuntiin (esimerkiksi Karkkilaan, Lopelle, Nurmijärvelle, Espooseen ja Hyvinkäälle).

Tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus jäästä viimeistään kevättalvella

Vihti sijaitsee Etelä-Suomessa, mutta normaalin vesikourujen syys- ja kevätpuhdistuksen välissä tukkeutuneiden syöksyputkien ja alastuloputkien avaus jäästä voi olla tarpeen. Jäät kannattaa poistaa sadevesijärjestelmästä viimeistään kevättalvella ennen kuin sulamisvedet lähtevät katolta liikkeelle. Auringon varaan ei kannata laskea, sillä katto sulaa lähes poikkeuksetta ennen sadevesijärjestelmää.

Älä silti rynnistä jäätulppien kimppuun itseksesi tai naapurin Reiskan kanssa. Kirveet, pajunoksat ja muut sen sellaiset voit jättää suosiolla unholaan. Kannattaa turvautua ennemmin ammattiapuun eli kutsua taas kokeneet rännimestarimme hätiin.

Meillä prolaisilla on runsaasti kokemusta myös tukkeutuneen sadevesijärjestelmän avaustöistä, ja jäätyneen sadevesijärjestelmän avauskin sujuu meiltä kuin vettä vain – kirjaimellisesti, sillä käytämme jäätyneen sadevesijärjestelmän avaukseen kuumaa vesihöyryä. Vesihöyry sulattaa jäät pitkistäkin syöksyputkista tehokkaasti ja hellävaraisesti.

Pidä kuitenkin mielessä, että vesikourujen säännöllinen puhdistus ehkäisee sadevesijärjestelmän jäätymistä erittäin tehokkaasti. Erityisesti syyspuhdistukseen kannattaa panostaa.

Vihtiläinen, olisiko siis jo korkea aika kutsua meidät vesikourujen puhdistukseen? Vai onko jään tukkimien syöksyputkien ja alastuloputkien avaus ajankohtaista? Pyydä tarjous kaikista kohteessasi tarvittavista kattotöistä näiltä näppäimiltä.