Voiko kattoremontin aikana asua asunnossa? Kattoremontin vaikutukset asumiseen

Kattoremontin aikana asuminen ja työskentely remontin kohteena olevassa rakennuksessa mietityttää monia. Et siis ole ainoa, joka pohtii kattoremontin vaikutusta elämään. Onhan sillä iso merkitys myös siihen, milloin esimerkiksi pystyy remonttia teettämään tai kuinka paljon vaivaa sen teettäminen itselle aiheuttaa. Kattoremontti Pro:n tekemän remontin aikana asuminen ja työskentely remonttikohteessa onnistuu aina. Ainakin jos kyseessä on pelkkä kattoremontti, se ei vaadi rakennuksen tyhjentämistä tai muualla asumista remontin ajan. Jos rakennusta saneerataan laajemmin, tällöin tilanne voi olla toinen.

Kattoremontti on sitä helpompi, mitä huolellisemmin se suunnitellaan ja valmistellaan. Kattoremontti Pro lähteekin aina liikkeelle katon kunnon tarkistamisesta ja asiakkaan toiveiden kartoittamisesta. Tarkka suunnittelu niin töiden kuin aikataulunkin suhteen sujuvoittaa töitä ja auttaa remontin tilaajaakin suunnittelemaan elämäänsä remontin ajan. Meillä pitkä kokemus kaikenlaista kattoremonteista auttaa ymmärtämään asiakkaan näkökulmaa, varsinkin hänen huoliaan remontin suhteen. Se auttaa meitä myös suunnittelemaan sujuvan remontin. Kattotöiden ohessahan kattoremontin alkaminen näkyy myös pihassa ja pihatiellä. Mahdollinen purkujäte täytyy kerätä talteen, kattotarvikkeet tuoda lähelle työmaata jne. Näidenkin asioiden suunnittelu ja sopiminen asiakkaan kanssa helpottavat töiden sujuvuutta ja remontin mukavuutta.

Katon tarkistaminen kuuluu kattoremontissa tarjouspyyntövaiheeseen. Kun lähetät meille tarjouspyyntölomakkeen tai soitat pyytääksesi tarjouksen, sovimme ensimmäisenä tarkistuskäynnin selvittääksemme kattosi kunnon. Samalla näemme myös rakennuksen ympäristön, eli voimme hieman miettiä jo kaikkia käytännön järjestelyitä ja aikatauluakin samalla. Kun katto on tutkittu ja sinun toiveesi selvitetty, teemme korjaussuunnitelman ja jätämme tarjouksen. Itse asiassa tarkistamme katon aina kun käymme siellä töitä tekemässä. Kattotarkistuksemme sisältyy kaikkiin meiltä tilattuihin töihin automaattisesti ja ilman lisämaksua. Mikäli vaikkapa katon puhdistustyön ohessa tehdyssä tarkistuksessa löytyy jotain korjattavaa, juttelemme asiasta kanssasi ja jätämme tarjouksen kunnostusten tekemisestä.

Kaikki kattotyöt teemme avaimet käteen -periaatteella ja takuutyönä. Tämä on lupaus sinulle mahdollisimman vaivattomasta ja turvallisesta kattoremontista. Hoidamme kattoremontissa kaikki työvaiheet asiantuntemuksella. Sen lisäksi huolehdimme riittävästä ja osaavasta työvoimasta sekä oikeista työvälineistä. Tilaamme puolestasi materiaalitkin sen mukaan, mitä olemme yhdessä sopineet. Kun kattotyöt on hoidettu, siivoamme työmaan ja kuljetamme kaikki remontissa syntyneet jätteet kierrätykseen puolestasi. Työtakuu kattaa tekemämme työvaiheet. Kerromme tarvittaessa lisää kaikista yksityiskohdista. Kysy, jos sinua kiinnostaa tietää enemmän remontin teettämisestä ja siitä, miten remontti vaikuttaa asunnossa asumiseen. Tai kerromme lisää vaikkapa työtakuustamme, mikäli sen yksityiskohdat kiinnostavat sinua. Muista myös kotitalousvähennys, jota meillä teetetystä työstä voi hakea omassa veroilmoituksessa. Mikäli rahoitus on tarpeen katon kuntoon saamiseksi, voit hakea sitä kotivisujemme kautta helposti ja nopeasti vaikka heti tarjouksemme saatuasi.

Voiko kattoremontin aikana asua asunnossa?

Remonttikohteessa asuminen ja työskentely

Remonttikohteessa asuminen ja työskentely on siis yleensä täysin mahdollista, kun Kattoremontti Pro saapuu tekemään kattoremonttia. Suurimmat häiriöt meidän työmaallamme liittyvät lisääntyneeseen liikenteeseen pihalla ja tarvikkeiden säilytykseen. Aika usein remonttitöistä myös jonkin verran ääntä lähtee. Jonkinasteista meluhaittaa voi hetkittäin ilmetä, kuten missä tahansa muussakin remontissa. Nämä ovat onneksi ohimeneviä vaivoja, sillä kattoremontti kestää kohteesta riippuen muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Vain harvoin vaikkapa tavallisen asuintalon katon remontointiin kuluu kuukausia aikaa.

Kattoremontti Pro:n tekemän remontin aikana rakennus pysyy kuitenkin vuodenajasta riippumatta asumis- ja käyttökelpoisena koko ajan. Kattoa ei useinkaan tarvitse avata asuntoa tai muuta käyttötilaa myöten. Talviaikana etenemme katolla pieni osa kerrallaan, jolloin lämpöhävikki jää vähäiseksi eivätkä asuintilojen lämpötilat laske asumismukavuutta madaltaen. Kattohan ei onneksi edes ole rakennuksen kriittisin osio lämmöneristystä ajatellen. On sillä toki oma merkityksensä, mutta osaavat remontoijamme pystyvät suorittamaan kattoremontin vaikkapa keskellä talvea ilman että sisällä tulee vilu. Jos remonttiin sisältyy eristeiden vaihto, senkin voimme suorittaa pienissä osissa. Näin toimiessa lämpöä ei pääse karkuun kuin ihan pienen hetken, ihan pieneltä alalta kerrallaan.

Meillä kaikki remonttityömaat suojataan kaikelta sateelta kesät ja talvet. Näin vesi- tai lumisadekaan ei työtämme juuri hidasta, koska voimme suojauksen turvissa työskennellä säästä riippumatta. Sisätiloja ei tarvitse raivata kattoremonttia varten, ellemme sitten työskentele rakennuksen välipohjaa kunnostaen. Näissä tapauksissa tietysti juttelemme asiakkaan kanssa kaikista remontin työvaiheista ja etenemisestä jo varhaisessa vaiheessa.

Mahdollisuuksien mukaan sovimme aina asiakkaalle parhaan ajankohdan kattoremontin toteuttamiseen. Olemme aina valmiita keskustelemaan myös muista remontin yksityiskohdista, kuten siitä, kuinka ja missä säilytämme remontin ajan tarvikkeita. Tai siitä, minne työntekijät pysäköivät autot sekä siitä, mihin mahdollinen purkujätelava pihassa sijoitetaan. Toiveidesi huomioiminen on osa normaalia asiakaspalveluamme, joten älä epäröi kertoa niistä, kun ryhdymme suunnittelemaan sinun kattosi laittamista kuntoon.

Yksi oleellinen asiakkaan mukavuutta lisäävä tekijä on aina se, että remontti pysyy aikataulussaan. Meillä hyvä suunnittelu toimii vakaana pohjana koko kattoremontin toteutukselle, riippumatta siitä, missä laajuudessa se missäkin kohteessa tehdään. Hyvä suunnittelu auttaa kattoa remontoivia ammattilaisia tekemään työnsä sujuvasti, koska jokainen tietää mitä tekee seuraavaksi ja mitkä työt vaikuttavat muidenkin työn osuuteen. Kun aikataulu pysyy hyvin reilassa, on hetkittäistä epämukavuuttakin helpompi kestää eikä remontin aikana asuminen tunnu liian työläältä. Käytämme yleensä vaivaa katon tutkimiseen ja työn suunnitteluun. Sen vuoksi ikäviä, työn kestoon ja hintaan vaikuttavia yllätyksiä ilmenee työmaillamme harvoin.

Lisäksi otamme kaikki turvallisuusasiat erityisen vakavasti. Sekä työturvallisuus, että työmaan turvallisuus ovat meille erityisen tärkeitä. Pidämme hyvän huolen siitä, ettei turhia vahinkoja satu. Työntekijämme käyttävät asianmukaisia turvavarusteita eikä työ hidastu turhien tapaturmien ja kolttosten vuoksi. Sen lisäksi suojaamme aina tarpeen vaatimalla tavalla mm. kulkuväylät, ettei mitään katolta tippuvaa pääse tippumaan esimerkiksi ovesta kulkevien ihmisten päälle. Työmaan turvallisuus auttaa sekä asiakastyytyväisyyden että työn aikataulussa pysymisen suhteen.

Siivoamme työmaan ja hävitämme jätteet, mikä on asiakkaan kannalta mukavaa. Pihaan ei jää remontin muistoksi lojumaan mitään roskaa tai purkujätettä, joka odottelisi hävittämistään. Työmaan ja ympäristön huolellinen suojaus takaa myös sen, ettei sieltä nurmikolta tai pihatieltä löydy nauloja tai muuta vaarallista roinaa. Kaikki jäte on viety pois ja pihasi on siisti, kun me lähdemme.