Katon korjaus Itä-Suomi – Korjaamamme katto kestää ajan vaivat

Katonkorjauksen ja katon paikkauksen tulee onnistua kerralla. Olisi todella turhauttavaa joutua tilaamaan kattokorjaajia paikan päälle jo toisen kerran saman asian takia. Tästä voisi koitua myös taloudellisia menetyksiä, sillä jos kattoa ei saada ehjäksi ja tiiviiksi, voi sen alle päästä vettä. Katon vesivahinkojen korjaus aiheuttaa lisäkustannuksia.

Kun tarvitset harjakaton, aumakaton, pulpettikaton, taitekaton tai vaikkapa tasakaton korjausta, aloita ottamalla yhteyttä meihin. Meidän ammattilaisemme tekevät kaikki Itä-Suomessa tarvittavat kattopaikkaukset ja katon korjaustyöt kerralla kuntoon. Korjaamme katto lakkaa vuotamasta. Tarvittaessa teemme samalla jonkin kattohuollon, minkä ansiosta kattosi kestää ajan vaivoja vieläkin paremmin. Avullamme kattosi voikin saavuttaa maksimikäyttöikänsä! Jos sinulla on peltikatto, on maksimikäyttöikä noin 50 vuotta, mutta esimerkiksi savitiilikatto saattaa kestää jopa kaksi kertaa pidempään.

Kattourakka etenee asiantuntevasti ja erittäin huolellisesti, ja hintakin on kohdillaan. Finanssialalla toimiva yhteistyökumppanimme voi auttaa sinua saamaan myrskyvaurioiden korjaukselle, painuneen katon oikaisulle, vuotavan vesikaton paikkaamiselle tai vaikkapa yläpohjan tuuletusratkaisujen tehostamiselle rahoituksen. Kun omakotitalon tai kesämökin katto on laitettu kuntoon, on yksityisasiakkaalla erinomainen mahdollisuus hakea kotitalousvähennystä.

Teemme katon korjaustyöt (myös saaressa, sillä olemme valmiita työskentelemään myös saarikohteissa) kaikkialla Itä-Suomessa, kuten Kuopiossa, Joensuussa, Mikkelissä, Savonlinnassa ja Varkaudessa. Kattokorjauksen kokoluokka ei ole meille ongelma. Tulemme mielellämme paikkaamaan ne reiät, joita kattoon tuli siinä vaiheessa, kun alas putoava lumi irrotti lumiesteet. Jos katon alle on jo päässyt vettä, vaihdamme yläpohjan kastuneet eristeet sekä lahon vaurioittamat puuosat. Toteutamme kaikin puolin sujuvan kattourakan silloinkin, jos huopakatto, peltikatto tai tiilikatto on vaurioitunut siksi, että puu on kaatunut katon päälle.

Huopakaton korjaus Itä-Suomessa ei katso katon kokoa

Palahuopakaton korjaus ja paikkaus Itä-Suomessa kannattaa tilata meiltä, olipa kyseessä pieni taikka suuri katto. Korjaamme ja paikkaamme myös muut bitumikatot. Kun katto on laitettu kuntoon, voimme toteuttaa jonkin huopakattohuollon (kuten sammaleentuhokäsittelyn tai huopakaton pinnoituksen), minkä avulla katon rasituksensietokyky paranee. Kattohuolloilla on usein positiivinen vaikutus myös katon ulkonäköön, mikä on tärkeä seikka. Sillä, miltä katto näyttää, on suuri merkitys koko rakennuksen ulkonäölle.

Kaikenkokoiset huopakatot voivat tarvita korjausta ja tiivistystä. Tarve tehdä huopakaton reikien paikkaus voi johtua vaikkapa katolla kasvaneista sammaleista, mitkä ikään kuin syövät kattoa vähän kerrallaan. Reikiä voi syntyä kattoon silloinkin, jos tuuli tai katolta alas putoava lumi irrottavat mukaansa jotain. Jos reikiä ei saada kuntoon, voi huopakatto vuotaa Itä-Suomessa, ja huopakattovuoto voi johtaa eriasteisten kosteusvaurioiden syntymiseen.

Monet isojen ja pienien bitumikattojen ongelmat johtuvat auringosta ja sammaleista. Hyvin huollettu katto kärsii niistä vähemmän kuin katto, mikä on jäänyt oman onnensa nojaan. Huopakaton myrskyvaurioiden korjaustyöt ovat oma lukunsa. Myrskytuuli voi repiä huopakattoa – etenkin, jos tuuli pääsee vuotien alle huonokuntoisten saumojen kautta. Pahimmillaan tuuli irrottaa koko bitumikaton. Huopakatto saattaa vaurioitua myös siksi, että puu kaatuu huopakaton päälle myrskyssä.

Toki myrsky voi vaurioittaa huopakattoa muutoinkin, tai jättää sen kokonaan rauhaan. Katon kunto on kuitenkin hyvä tarkastaa jokaisen merkittävämmän rajuilman jälkeen. Muista myös jokavuotiset kevät- ja syystarkastukset, mitkä voit tilata meiltä kaikkialla Itä-Suomessa. Puolivuotistarkastusten ansiosta palahuopakaton tai huopakaton korjaustyöt osataan aloittaa ajoissa – vaikkapa saaressa, sillä palvelemme myös saarikohteissa. Kaikkiin pieniinkin reikiin, halkeamiin ja ilmakupliin (mitkä kertovat kermien väliin päässeestä kosteudesta) kannattaa puuttua ajoissa, eikä huonokuntoisia läpivientejäkään kannata painaa villaisella.

Peltikaton korjaus Itä-Suomessa talon korkeudesta riippumatta

Me teemme peltikattojen korjauksen koko Itä-Suomen alueella, ja talon korkeudesta riippumatta. Kerrostalonkin kattopeltien vaihto tai muu kattopaikkaus onnistuu mukavasti, kun kalusto on kohdillaan. Meillä on käytössämme niin rakennustelineitä, henkilönostimia kuin vaikkapa laadukkaita työturvallisuustuotteitakin, joten kaikki kattokorjaukset onnistuvat ongelmitta. Kalustomme ansiosta voimme työskennellä myös saarikohteissa, joten tilaa peltikaton korjaustyöt meiltä myös saaressa.

Peltikatto on hyvä valinta, sillä peltikaton hinta asennettuna on edullinen, ja se pysyy kunnossa melko vähällä vaivalla. Kaikesta edullisuudestaan ja helppohoitoisuudestaan huolimatta se voi kestää jopa 50 vuotta. Pitkä käyttöikä edellyttää kuitenkin sitä, että katon kuntoa seurataan, ja että kaikki tarvittavat kunnostukset tehdään ajoissa. Esimerkiksi peltikaton reikien paikkaus ei saisi lykkääntyä liikaa Itä-Suomessa, sillä viivästyksen takia voi käydä niin, että peltikatto vuotaa.

Peltikatteen alla on aluskate, minkä tehtävä on viedä kosteus pois katon alta, jos peltikatto sattuisi vuotamaan tai sen alla tapahtuisi lämpimän ja kostean ilman kondensoitumista. Tarve tehdä peltikaton aluskatteen korjaus Itä-Suomessa voi jäädä huomaamatta, jos katon alla ei käydä, sillä aluskatteen kunto ei selviä muuten kuin yläpohjassa vierailemalla.

Se ei kyllä jää keltään huomaamatta, jos myrsky kaataa puun peltikaton päälle. Tältä voidaan välttyä kaatamalla lahot puut ajoissa pois talon ympäriltä. Peltikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt voivat liittyä myös siihen, että tuuli irrottaa kattopellit tai peltilistat. Tällaisen ehkäisemiseksi suosittelemme esimerkiksi kattopeltien lisäkiinnityksiä. Jos kattopeltien naulat törröttävät, tarjoudumme vaihtamaan ne kateruuveiksi, jotta katto ei vuotaisi eivätkä kattopellit pitäisi meteliä (tai irtoaisi kovalla tuulella). Ruuvi pysyy puussa hyvin kiinni, vaikka se turpoaa ja kutistuu yhä uudelleen ulkolämpötilan vaihdellessa. Voi kuitenkin olla, että jotkut kateruuvit joudutaan vaihtamaan uusiksi kateruuveiksi ennen peltikattoremonttia, sillä ruuvien tiivisteet kuluvat. Mitä kuluneempi tiiviste, sitä todennäköisemmin katon alle pääsee vettä. Pienetkin epätiiviydet kannattaa kunnostaa sitä mukaa, kun ne huomataan. Luota meihin, niin kattosi pysyy huippukunnossa!

Tiilikaton korjaus Itä-Suomessa onnistuu vielä katon ollessa iäkäs

Tavoitteemme on aina sama. Se on se, että haluamme laittaa kattosi kerralla erinomaiseen kuntoon – sellaiseen, ettei sinun tarvitse pelätä sitä, että tiilikatto vuotaa (tai että se romahtaa talven aikana). Tilaa tiilikaton korjaus ja paikkaus meiltä kaikkialle Itä-Suomeen, niin katon asiat ovat hyvällä mallilla.

Monet tiilikattokorjaukset voidaan tehdä vielä silloinkin, kun katto on iäkäs. Meidän asiantuntijamme osaavat arvioida minkälainen kattokorjaus on kattosi ja lompakkosi kannalta kustannustehokkain ratkaisu.

Etukäteen ei kannata arvailla, onko parempi aloittaa tiilikaton myrskyvaurioiden korjaustyöt vaiko kattosaneeraus. Ota yhteyttä, niin sovimme kanssasi katon alkutarkastuksesta. Sen aikana selvitämme, mistä kohtaa tiilikatto vuotaa, tarvitaanko Itä-Suomessa myös tiilikaton aluskatteen korjausta ja missä kunnossa kattorakenteet ovat. Kattotarkastuksen jälkeen kerromme sinulle havainnoistamme ja siitä, mihin lopputulokseen olemme tulleet tehtävien toimenpiteiden ja niiden kustannusten suhteen.

Uusikin tiilikatto voi tarvita korjausta. Tiilikatto voi rikkoutua vaikkapa siksi, että myrsky on kaatanut pihalla kasvaneen puun tiilikaton päälle. Myös lumen paino tai lumimassojen liikkeet voivat vaurioittaa uutta tai uudehkoa kattoa. Me teemme uusien, keski-ikäisten ja iäkkäiden tiilikattojen korjaustöitä läpi vuoden ja missä tahansa – myös saarikohteissa. Saaressa työskenteleminen on hauskaa ja helppoa, kun kalusto on kunnossa ja asenne on oikeanlainen. Tällä kattofirmalla ei ole ongelmia kummankaan asian kanssa, ja ammattitaitokin on ensiluokkainen!

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus: Läpivienti voi vuotaa millä tahansa katolla

Taloyhtiön (kerrostalon tai rivitalon), paritalon, omakotitalon, kesämökin, autotallin, tai jonkin muun kiinteistön katon korjaus on usein jokin suhteellisen pieni toimenpide. Voi olla, että jokin katon tiivistys Itä-Suomessa riittää – kuten vaikkapa katon korjaus viemärintuuletusputken kohdalta. Jos asiaan puututaan ajoissa, riittää pelkkä läpiviennin tiivistäminen uudelleen, eli esimerkiksi kosteusvaurioiden korjausta ei tarvita lainkaan.

Jos katon korjaus ilmanvaihtoputken tai jonkin muun läpiviennin kohdalta jää tekemättä, voi katto alkaa vuotaa, mikä saattaa johtaa kosteusvaurioihin. Mikä tahansa katto voi vuotaa läpiviennin kohdalta – niin huopakatto, palahuopakatto, tiilikatto kuin peltikattokin. Jotta katto pysyisi mahdollisimman tiiviinä, kannattaa sen kunto tarkastaa puolen vuoden välein (tai miksei useamminkin).

Tilaa harjakaton, mansardikaton tai vaikkapa tasakaton kuntotarkastus meiltä, niin tarve tehdä esimerkiksi katon korjaus TV-antennin kohdalta ei jää huomaamatta. Katto voi tarvita korjausta kattovalokuvun tai esimerkiksi kattoikkunan kohdalta, vaikka se ei olisi kovin vanha. Syynä voi silloin olla jokin läpiviennin asennuksen yhteydessä tehty virhe. Jos vaikkapa aluskatteen ylösnostot puuttuvat, kannattaa tilanne korjata heti.

Mitä vanhempi katto, sitä todennäköisemmin se voi tarvita jotain paikkausta, kuten katon korjausta kattoluukun kohdalta. Aika haurastuttaa läpivientien tiivisteet. Itse kattoluukkukin voi tarvita uusimista.

Myös keski-ikäiset katot voivat tarvita läpivientien tiivistystä, sillä esimerkiksi lumen paino voi saada katon vuotamaan piipun juuresta tai kattoikkunan kohdalta. Katon korjaus savupiipun kohdalta Itä-Suomessa voidaan yhdistää vaikkapa piipun pellitykseen. Piipunpellitys suojaa erittäin hyvin sekä piippua että piipun ja ulkokatteen yhtymäkohtaa.