Kattovuoto korjaus – Mitä teen, kun katto vuotaa?

Kattoremontti Pro auttaa sinua, kun katto vuotaa. Kattovuoto on ikävä huomata, mutta mitä nopeammin vuodon huomaa ja selvittää mistä katto vuotaa, sitä pienemmiksi jäävät vahingot. Kattovuoto huomataan yleensä talon sisäkatosta valuvana vetenä tai kostumisena. Katto vuotaa monesti ensimmäisenä saumakohdista tai piipun juuresta. Aina tilanne ei ole niin huono, kuin äkkiseltään voi vaikuttaa. Toisinaan kattovuodosta voidaan selvitä vain paikkaamalla vesikatossa oleva reikä ja vaihtamalla kostuneet villat uusiin, mutta voi olla, että eteen tulee myös isompi kattoremontti. Kattovuoto on kuitenkin merkki siitä, että katolle on tehtävä jotain nyt eikä kohta…

Kattovuotoihin ja kosteusongelmiin on syytä puuttua mahdollisimman äkkiä, koska kosteus voi aiheuttaa ajan kanssa homevaurioita ja ilmanlaadun merkittävää huononemista. Myös korjaamisesta, kuivattamisesta ja tuulettamisesta selvitään pienemmillä töillä ja kuluilla, kun hometta ei ole ehtinyt muodostua. Pitkään jatkuneissa kosteusongelmissa kosteus voi kattorakenteiden lisäksi kerääntyä myös väli- ja ulkoseiniin. Tämä lisää korjauskuluja sekä korjaukseen kuluvaa aikaa huomattavasti.

Kun huomaat, että katto vuotaa ota yhteys meihin ja me tulemme tutkimaan tilanteen ja teemme yhdessä asukkaan kanssa päätöksen siitä, kuinka kattovuoto korjataan.

Kattovuoto korjaus - Katto vuotaa

Peltikatto, tiilikatto tai huopakatto vuotaa

Oli vesikatteesi millainen tahansa, niin peltikatto, tiilikatto kuin huopakatto voi vuotaa. Kattovuodon syy riippuu ensisijaisesti vesikatemateriaalista. Kaikkia vesikatemateriaaleja ei ole tarkoitettukaan täysin vedenpitäviksi ja siksi aluskatteen tulisi olla kunnossa ja pitää vettä. Mahdollisen katon läpi valuvan veden tulisi päästä aluskatetta myöten valumaan pois katon sisärakenteistä ilman vahinkoja. Tuuletustilojen riittävyydestä tulisi huolehtia, jotta kosteus pääsee haihtumaan tehokkaasti eikä jää kostuttamaan rakenteita.

Tiilikatto voi vuotaa vaikka se on huolellisella hoidolla kestävä ja pitkäikäinen. Hoitamattomana tiilikatto kuitenkin rapistuu hyvinkin äkkiä. Aluskatteen kunto on tiilikaton kanssa tarkastettava säännöllisesti. Katolla on hyvä käydä pari kertaa vuodessa katsomassa tiilien kunto ja puhdistamassa irtoroskat sekä mahdolliset kasvustot. Jos tiilikatolla kasvustoa on runsaasti kannattaa ottaa yhteys meihin ja teemme käsittelyn, jolla katon ikää saadaan kasvatettua usealla vuodella.

Tiilikatto vuotaa esimerkiksi tiilien rapautuessa, läpiviennin falskatessa, aluskatteen puuttuessa tai sen ollessa rikkinäinen. Yleinen ongelma tiilikatollisissa taloissa on kondensioveden aiheuttama kattovuoto. Kondensioveden aiheuttamat kosteusongelmat johtuvat siitä, että lämmin ja kostea ilma pääsee talon sisäosista nousemaan kattorakenteisiin tiivistyen siellä vedeksi ja tippuen sitten kostuttamaan katon sisäosia. Tältä vältytään, kun eristeet ovat riittävät, aluskate on kunnossa ja tuuletustilat toimivat. Me tarkastamme ja tarvittaessa vaihdamme aluskatteen ja tuuletamme katon sekä varmistamme riittävän eristyksen ja tuuletustilan jatkoa varten.

Jos pelti- tai huopakatto vuotaa on huomioitava, että  näiden vesikatteiden tulisi pitää vettä ja jos vuotoja esiintyy kannattaa pyytää meidät paikkaamaan tai vaihtamaan ne mahdollisimman pikaisesti. Voimme myös heti selvittää onko vuotanut vesi ehtinyt aiheuttaa kostumista rakenteisiin, villoihin ja muualle välipohjaan.

Peltikatto voi vuotaa jos se on päässyt ruostumaan ja kulumaan näin puhki jostain kohdista. Myös sauma- ja kiinnityskohdat voivat olla niin kuluneet, että kattovuoto on mahdollinen näistä paikoista. Tällöin kate on parasta uusia kokonaan ja tarkistaa alemmat kattorakenteet ja niiden kunto samalla.

Huopakatto, eli bitumikatto vuotaa esimerkiksi silloin kun se on päässyt halkeilemaan. Ajan kanssa aurinko kuivattaa huopakattoa aiheuttaen mahdollisesti halkeilua. Huopakatto on oikein hoidettuna pitkäikäinen. Jos huopakatto vuotaa ja on jo yli 20 vuotta vanha, ei sitä kannata välttämättä enää paikkailla vaan vaihtaa uuteen. Muutamaa vuotokohtaa lukuunottamatta hyvässä kunnossa olevan huopakaton voi paikata ja lisätä sen elinkaarta usealla vuodella.

Yksi yleinen syy kattovuotoon on läpiviennin tiivistyksen pettäminen tai rikkoutuminen. Lue peltikaton läpivientien, tiilikaton läpivientien ja huopakaton läpivientien vuodoista. Vesi voi vuotaa myös hormista tai vaikka lahonneen ikkunankarmin kautta. Jiirit, eli sisätaittaat ovat yleisiä vuotokohtia.

Katto voi vuotaa ylös nousseen naulan reiästä tai ruuvin kannasta, jolloin aina lääke on vaihtaa uudet, tuoreilla tiivisteillä olevat ruuvit tilalle. Joskus ongelmakohta voi olla irronneet kattotikkaat, tai kattotikkaiden kiinnikkeet, jotka päästävät vettä lävitseen tai katto voi vuotaa irronneen lumiesteen kohdalta.

Otollisimpia ajankohtia vuodolle ovat mm. sateiden aikana ja lumen sulaessa katolla.

Kun sisäkatto vuotaa, voivat vauriot olla jo suuret

Sisäkatto vuotaa, kattoon ilmestyy kosteita läikkiä, vesi tippuu katosta, tapetti kostuu tai maali rapistuu – nämä paljastavat kattovuodon. Kannattaa sateisina aikoina tarkkailla kattoa varsinkin piipun läpiviennin, putkiläpivientien, kattokaivojen, ilmanvaihtokoneiden ja kattoikkunoiden kohdalta. Myös seinän ja sisemmän katon liitoskohdat on hyvä tarkastaa. Sisäkatto vuotaa helposti näistä riskipaikoista. Liian vähäinen tai muutoin huonosti hoidettu eristäminen aiheuttaa vuotoja sisäkattoon. Tällaiset ongelmat ilmenevät monesti talvella pakkasilla, kun sisälämpötila on korkea.

Sisäkatossa näkyvä vuoto voi olla peräisin kauempaakin katolta eikä juuri siitä kohdasta, josta sisäkatto vuotaa. Vuotava vesi etsii reitin, josta alkaa valua. Kattoremontti Pro auttaa tutkimaan vuodon syyn sekä laajuuden.

Katto vuotaa useimmiten talvella

Katto voi vuotaa talvella ja tälle altistaa lämpötilojen rajut vaihtelut sekä runsas ja raskas lumi katolla, joka sulaa ja jäätyy vuorotellen. Myös sisä- ja ulkolämpötilojen suuret erot vaikuttavat, koska korkea sisälämpötila voi alkaa lämmittää rakennuksen kattoa, jolloin jää ja lumi alkavat sulaa katolla. Räystäiden ollessa jäässä ei sulamisvesi pääse valumaan normaalisti vaan puristuu katon ja jään väliin, jolloin kattovuotoja voi päästä syntymään. Tämä ilmiö johtuu pitkälti siitä, ettei katon eristäminen ole riittävää. Eristysongelmasta kielii myös runsaiden jääpuikkojen muodostuminen räystäisiin ja varsinkin räystään alapinnoille. Tällöin lämpövuoto on aiheuttanut sen, että vesi on päässyt höyrystymään vesikatteen alapuolelle. Muutamasta jääpuikosta siellä täällä ei kannata huolestua, ne ovat normaalisti auringon sulattaman lumen aiheuttamia.

Lämpövuotojen ollessa kyseessä voidaan katon korjaus jättää kevääseen, mutta ongelmakohdat kannattaa painaa mieleen ja kattovuotojen ehkäisemiseksi lumet pudottaa katolta tarpeeksi usein. Meiltä saatte ammattilaisen lumien pudottamiseen sekä katon korjaukseen.

Ulkokatto voi vuotaa talvella myös jos on leutoa ja vuodot paljastuvatkin yleensä lumien sulaessa. Sulamisvesi valuu katolla ja tunkeutuu mahdollisiin reikiin ja saumoihin. Kattovuodon korjaus talvella on tapauskohtaista. Ota yhteyttä ja tutkitaan vuodon syy ja seuraukset. Selvitetään mitä voidaan tehdä heti ja mitä keväällä lumien sulettua.

Räystäs vuotaa kun kourut ovat tukkeutuneet

Räystäs vuotaa, kun räystäskouruihin on päässyt kertymään syksyn aikana pudonneita lehtiä ja muuta roskaa tukkien kourut, jolloin sadevesi ja lumien sulamisvedet eivät pääse valumaan kouruja pitkin ränniin vaan vedet tulvivat kourun yli valuen seiniä pitkin. Pitkään jatkuneen räystään vuotamisen seurauksena voikin puurakenteinen seinä alkaa lahota. Metallinen räystäskouru voi alkaa myös ruostua, kun märät lehtitukkeet eivät päästä sitä kuivumaan. Puhkiruostunut räystäs vuotaa aiheuttaen kosteusongelmia.

Räystäiden puhdistus ei ole iso urakka siihen nähden, kuinka suuret voivat olla vahingot. Räystäät puhdistamalla vältytään kosteusongelmilta ja mahdollisilta homeongelmilta näiltä osin. Katolle kiipeämisessä kannattaa kuitenkin olla tarkkana ja pitää järki päässä. Liukkaat pinnat ja märät lehdet tekevät katon vaaralliseksi työmaaksi ja altistavat onnettomuuksille.

Jos olet epävarma tai sinulla ei ole kokemusta räystäiden ja rännien puhdistamisesta kannattaa ottaa yhteyttä meihin. Homma hoidetaan turvallisesti ammattitaidolla. Samalla tarkastamme räystäiden ja rännien kunnon ja kiinnityksen.

Kattovuodon korjaus on ykkösosaamistamme

Kattovuodon korjaus alkaa vesivaurioiden selvittämisellä ja kostuneiden paikkojen kuivattamisella. Meillä kuivattamiseen suhtaudutaan tarkasti, koska jos kuivatus ei onnistu voi jäljelle jäänyt kosteus aiheuttaa homeongelmia. Lisäksi huonosti kuivatettuna voivat rakenteet kärsiä ja kattovuodot pahentua. Vuotokohdat korjataan ja paikataan. Tutkimme vuotokohdan ympärillä olevat materiaalit mahdollisimman laajasti, jotta kokonaisuus saadaan kuntoon eikä kosteutta ja ongelmia jää huomaamatta.

Kattovuodon korjaus voidaan katon iästä ja kunnosta riippuen suorittaa myös täydellisenä katon uusimisena.  Aina vuoto ei näy päälle päin ja tällaisilta piilevien vuotojen aiheuttamilta suuremmilta ongelmilta voi välttyä vuosittaisilla kuntotarkastuksilla. Meillä kuntotarkastaja tutkii katon rakenteet ja välipohjan vesikatteen lisäksi. Kuntotarkastukset kannattaa ajoittaa kevääseen tai syksyyn, koska kun on sateisempaa niin vuodot tulevat paremmin ilmi.

Meillä kattovuodon korjaus tehdään alusta loppuun ilman välikäsiä. Näin vältyt turhilta kustannuksilta ja voimme helposti sopia kattovuodon korjaukseen liittyvistä asioista yhdessä.

Vuotaako omakotitalosi tai kesämökkisi katto, ota heti yhteyttä?

Vuotaako omakotitalosi tai kesämökkisi katto? Ei hätää!  Sinun on turha menettää yöuniasi kattovuodon takia. Ota yhteyttä meihin ja me otamme kattovuotosi hoitaaksemme. Korjaamme vuotavat katot niin omakotitaloissa kuin kesämökeillä. Kaikki järjestyy ja saat ehjän katon pääsi päälle!

Jälleenmyyntiä ajatellen on myös suuri merkitys vuotaako omakotitalosi tai kesämökkisi katto. Hyvin pidetty ja huollettu katto nostaa talosi arvoa merkittävästi. Moni ostaja haluaa jo alkajaisiksi tietää katon iän ja kunnon. Kun voit kertoa, että kattoremontti on tehty, on se hyvä myyntivaltti sinulle.

Väliä ei ole vuotaako omakotisi tai kesämökkisi katto, sillä meiltä saat apua molemmissa tapauksissa. Ota yhteyttä ja tarkastetaan kattosi kunto. Meiltä saat myös muut katon kunnossapitoon liittyvät palvelut.

Kattovuoto aiheita sivuillamme:

Työt teemme hyvällä otteella ja ammattitaidolla asiakasta kuunnellen.