Katon korjaus Ylitornio

Katon korjaus Ylitornio – Yksityiskohtainen kattokorjauksemme antaa katollesi uutta pontta! Olemme varma valinta kaikkiin katonkorjauksiin ja katon paikkauksiin Ylitorniolla, sillä pitkän kokemuksemme ansiosta tiedämme tarkasti, mitä milloinkin pitää tehdä. Emme väheksy pienintäkään kattotiivistystä, vaan tulemme mielellämme uusimaan jonkin rikkinäisen tiilen, liimaamaan irronneen palahuopapaanun tai tasoittamaan bitumikattoon syntyneen ilmakuplan. Ota yhteyttä kattokorjaajiimme myös siinä tapauksessa, että katolta alas pudonnut lumi on irrottanut tikkaat, ja kattoon on tullut reikiä. Kun asianmukaiset katon korjaustyöt – joita teemme myös saarissa – on tehty, voimme toteuttaa jonkin kattohuollon, mikä lisää katon rasituksensietokykyä. Lopputulos on siis ehjä ja tiivis katto, mikä on valmiina kohtaamaan tulevien vuodenaikojen ja tulevien vuosien rasitukset.

Sekä yksityiskohtiin että kokonaiskuvaan panostavat kattokorjaajamme ovat nappivalinta katonkorjausurakkaan myös silloin, jos katto vuotaa. Vuotavan kattoikkunan korjaus kannattaa aloittaa niin aikaisin kuin suinkin mahdollista. Sama pätee silloin, kun kyse on kattovuodosta piipun kohdalta tai vaikkapa vuotavasta jiiristä. Säännöllisten kattotarkastusten avulla mahdolliset huopakattovuodot, peltikattovuodot ja tiilikattovuodot havaitaan ajoissa, eikä kattovuodon korjaus jää tekemättä. Omakotitalon tai vaikkapa mökin kattovuodon korjaukseen voi kuulua myös aluskatteen korjaus ja katon vesivahinkojen korjaus. Esimerkiksi yläpohjan kastuneiden eristeiden vaihtaminen on tärkeä kattotyö, voidaanhan sillä ehkäistä homevaurioita. Tarvittaessa voimme myös lisätä eristeiden määrää.

Tämä kattourakoitsija kunnostaa kattosi myös silloin, jos huopakatto, peltikatto tai tiilikatto on vaurioitunut siksi, että puu on kaatunut katon päälle. Teemme myrskyvaurioiden korjaukset ja kaikki muut kattopaikkaukset myös Ylitornion lähellä sijaitsevilla paikkakunnilla, joita ovat esimerkiksi Pello, Rovaniemi, Tervola, Tornio ja Kolari. Kattokorjaus on kotitalousvähennyskelpoinen, joten kannattaa laittaa lasku talteen tuon verovähennyksen hakemiseksi. Laskusta puheen ollen: voit hakea rahoitusta katon korjaukselle yhteistyökumppaniltamme.

Katon korjaukset sekä muut kattotyöt Ylitorniossa varmalla osaamisella

Kattoremontti Prolta saat kattavat ja varmalla ammattitaidolla toteutetut kattoremontit sekä muut kattotyöt Ylitorniossa. Remontoimme huopakatot sekä palahuopakatot, peltikatot ja tiilikatot. Katon korjaus on erikoisosaamistamme. Tiivistämme ja paikkaamme kattovuodot, korjaamme aluskatteet ja kunnostamme kattotuotteet, kuten kattoikkunat ja kattoluukut. Olemme kiinnostuneita varsinkin huopakatoista ja omaammekin erityisen laajan osaamisen huopakattojen korjaukseen ja kunnostukseen. Toteuttamillamme katon huoltotöillä varmistetaan kattosi moitteeton toimivuus sekä säänkesto. Puhdistamme vesikourut ja pudotamme lumet katolta sekä teemme muutkin kattosi elinikää pidentävät kattohuollot Ylitornion alueella.

Huopakaton korjaus Ylitornio – Ammattitaitoinen kattofirmamme kunnostaa kaikennäköiset bitumikatot

Huopakaton korjaus Ylitornio – Huopakattokorjauksemme etenevät aina yhtä ammattitaitoisesti! Huopakaton korjaus ei siis sisällä mitään yllätyksiä, vaan kaikki työvaiheet etenevät tasaisen varmasti kohti urakan päätepistettä. Kun kaikki työvaiheet on toteutettu, talossa on ehjä ja tiivis katto – sellainen katto ei vuoda sateella tai repeydy tuulella. Huopakattokorjaus voidaan viimeistellä jollain huopakattohuollolla, jotta katon rasituksensietokyky paranisi. Huopakattohuolloilla on usein vaikutusta myös katon ulkonäköön. Esimerkiksi huopakaton pinnoitus saa katon näyttämään melkein kuin uudelta. Samalla se suojaa kattoa auringolta, sammaleilta ja monilta muilta rasituksilta.

Tiivistämme, paikkaamme ja kunnostamme kaikennäköiset huopakatot. Tilaa vaikka tasakaton korjaus, jos huopakatto vuotaa talven jälkeen. Tästä osoitteesta saat myös pulpettikaton tiivistyksen, kuten vaikkapa huopakaton reikien paikkauksen. Pyydä tarjous myös aumakaton kunnostamisesta (kuten huopakaton myrskyvaurioiden korjaustöiden toteuttamisesta) tai esimerkiksi harjakaton läpivientien tiivistämisestä.

Palahuopakaton korjaus ja paikkaus sujuu meiltä yhtä hyvin kuin tiivissaumakatonkin korjaus. Kunnostamme myös kolmiorimahuopakatot. Katon iällä tai sijainnilla ei ole väliä, joten voit tilata meiltä uuden tai vanhan huopakaton korjaustyöt – myös saaressa. Vanhan katon vaurioituminen on luonnollisestikin todennäköisempää kuin uuden, mutta myös uudemmat katot kannattaa kuntotarkastaa säännöllisesti.

Kattoreikien paikkaukset, läpivientien kunnostukset ja saumojen tiivistykset ovat melko tavallisia bitumikattokorjauksia. Joskus Ylitorniolla voidaan tarvita jotain isompaakin katonkorjausurakkaa. Näin voi olla esimerkiksi silloin, jos huopakatto on vaurioitunut siksi, että puu on kaatunut huopakaton päälle myrskyssä. Ankara myrsky voi vaurioittaa omakotitalon, mökin, varaston, autokatoksen tai esimerkiksi saunarakennuksen huopakattoa Ylitorniolla muutoinkin. Myrskytuuli voi irrottaa koko huopakaton, mutta se voi myös repiä huopakattoa irti osittain. Tilanne voi näyttää pahalta, mutta ota yhteyttä huopakattoekspertteihimme ja anna meidän laittaa huopakattosi kuntoon avaimet käteen -periaatteella.

Peltikaton korjaus Ylitornio – Peltikattokorjaajamme toimivat yhteisymmärryksessä kattosi kanssa

Peltikaton korjaus Ylitornio – Peltikattoammattilaisemme ajattelevat aina kattosi parasta! Uskomme, että jos kattosi voisi päättää, mistä se tilaisi korjaustoimenpiteensä, se valitsisi meidät. Tätä emme kuitenkaan voi todistaa, koska katot eivät ilmaise mielipiteitään – ainakaan ihmiselle ymmärrettävässä muodossa. Siksi lienee parasta selittää, miksi uskomme peltikaton valitsevan meidät korjaajikseen ja mitä tarkoitamme kirjoittaessamme otsikkoon toimivamme yhteisymmärryksessä kattosi kanssa.

Ensinnäkin: kattokorjaajamme osaavat hommansa. Me tiedämme, miten peltikaton korjaus Ylitorniolla tulee toteuttaa – riippumatta siitä, millä tavalla autotallin, omakotitalon, mökin tai esimerkiksi varastorakennuksen peltikatto on vaurioitunut. Esimerkiksi reikiintyneen peltikaton korjaustavalla on väliä. Ammattilaisemme osaavat hahmottaa sen, milloin riittää peltikaton reikien paikkaus, ja milloin on parempi toteuttaa kattopeltien vaihto. Päästä meidät asialle, niin sinun ei enää tarvitse olla huolissasi siitä, että peltikatto vuotaa!

Toisekseen: suhtaudumme peltikaton myrskyvaurioiden korjaustöihin ja kaikkiin muihin peltikattopaikkauksiin hyvin kokonaisvaltaisella otteella. Paikallistamme kaikki huonokuntoiset kohdat, jotta saisimme kattosi kerralla kuntoon. Pelkkä vesikatteen paikkaus ei riitä, jos myös aluskatetta pitäisi tiivistää. Peltikaton aluskatteen korjaus on tuiki tärkeä toimenpide, sillä se suojaa kattorakenteita kastumiselta myös poikkeustilanteissa.

Kolmanneksi: mietimme sitä, miten uusia vaurioita voisi ehkäistä. Kova tuuli voi irrottaa kattopellit tai peltilistat, joten tarvittaessa tarjoudumme asentamaan kattopeltien lisäkiinnitykset paikoilleen. Myrsky voi myös kaataa puun peltikaton päälle, joten mikäli talon ympärillä on huonokuntoisia puita, kehotamme ottamaan yhteyttä metsuriin. Jos kiinnikkeet eivät ole hyvässä kunnossa, tarjoamme kattopeltien naulojen tai kateruuvien vaihtoa uusiksi kateruuveiksi. Tarvittaessa laskemme tarjouksen myös esimerkiksi kattomaalaukselle.

Huomaamme kattosi kaikki tarpeet, koska tarkastelemme sitä huolellisesti kokeneilla silmillämme. Tee siis hyvä työ katollesi ja tilaa peltikaton korjaustyöt meiltä, myös saarikohteissa!

Tiilikaton korjaus Ylitornio – Kunnostamme tiilikattosi kauttaaltaan

Tiilikaton korjaus Ylitornio – Ystävällistä, asiantuntevaa ja kokonaisvaltaista palvelua kattourakan alusta loppuun! Juuri tällaisia meidän tiilikattourakkamme ovat. Lisättäköön vielä, että kaikki tiilikaton korjaukset ja paikkaukset toteutetaan varsin kilpailukykyisillä hinnoilla. Kustannukset eivät siis nouse esteeksi. Tahtoisimme nostaa esille myös sen seikan, että kaikki kattourakat suoritetaan avaimet käteen -periaatteella, mikä tarkoittaa sitä, ettei asiakkaan tarvitse osallistua kattokorjauksen mihinkään työvaiheeseen. Riittää, että otat yhteyttä ja tilaat tiilikaton paikkauksen meiltä. Me hoidamme loput, olipa kyse sitten rikkinäisten kattotiilien vaihdosta tai vaikkapa tiilikaton myrskyvaurioiden korjaustöistä Ylitorniolla.

Jos tiilikatto rikkoutui siksi, että myrsky kaatoi puun tiilikaton päälle, urakka sisältää useita työvaiheita. Työvaiheita on varmasti enemmän kuin silloin, kun ei tarvita muuta kuin yhden tai kahden rikkinäisen tiilen uusiminen. Meidän ammattilaisemme eivät kuitenkaan pelkää työtä. Haasteellisimmatkin tiilikaton korjaustyöt etenevät sujuvasti – myös saaressa –, koska ne suunnitellaan hyvin etukäteen. Etukäteissuunnittelun ansiosta oikeat ammattilaiset ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja heillä on käsillään oikea määrää oikeita tykötarpeita.

Ota yhteyttä myös silloin, jos tiilikatto vuotaa jonkin läpiviennin kohdalta. Tiilikattovuoto voi johtua myös muista syistä, mutta tästä osoitteesta tilattu kattokorjaus laittaa kattosi kuntoon joka kohdasta. Kunnostamme kattosi kauttaaltaan, mikä tarkoittaa sitä, että tarvittaessa teemme myös tiilikaton aluskatteen korjauksen, lahon vaurioittamien kattorakenteiden kunnostuksen ja märkien eristeiden uusimisen. Tarvittaessa kattourakkaan kuuluu myös läpiviennin tiivistys (kuten tiilikaton korjaus savupiipun kohdalta), rännien puhdistus ja katon harjaus, sammaleiden poisto katolta tai vaikkapa harjatiilituulettimen asentaminen. Viimeksi mainittu tehostaa ilman vaihtumista katon alla. Jos katon alla on kosteutta, kyse ei aina ole siitä, että tiilikatto vuotaa, vaan kyse voi olla myös ilman lämpötilaerojen takia syntyvästä kondenssivedestä.

Katon läpiviennin, kattoikkunan, kattovalokuvun ja kattoluukun korjaus – Kolme asiaa läpivientipaikkauksista

Helpoin ja varmin tapa suorittaa katon läpiviennin korjaus Ylitorniolla on ottaa yhteyttä ja tilata työ meidän kattokorjaajiltamme. Meiltä sujuu niin katon korjaus kattoikkunan kohdalta kuin myöskin katon korjaus viemärintuuletusputken kohdalta. Kattokorjaus johtaa tiiviiseen lopputulokseen, eikä mikään muu olisikaan hyväksyttävää. Vaikka katonkorjaustyöt tehdäänkin taidokkaana avaimet käteen -pakettina myös saarikohteissa, kattokorjauksen hinta on aina erittäin järkevä. Kannattaa siis olla yhteydessä ja pyytää tarjous omakotitalon tai vaikkapa kesämökin katon korjauksesta ilmanvaihtoputken kohdalta – tai vaikkapa myrskyvaurioiden korjaustöistä!

Seuraavaksi kerromme kolme asiaa tiilikattojen, huopakattojen ja peltikattojen läpivientipaikkauksista. Ensimmäinen on se, että mitä paremmin läpivienti on asennettu, sitä paremmin se kestää aikaa. Kun siis tarvitset uusia läpivientejä, ota yhteyttä ja anna meidän asentaa ne paikoilleen. Tiedämme sen, miten erilaiset läpiviennit tulee asentaa, tiivistää, eristää ja mahdollisesti myös suojapellittää.

Toinen asia on se, että vaikka läpivientien asennus olisi tehty asiantuntijoiden toimesta, läpivientejä ei pidä jättää oman onnensa nojaan. Läpiviennit on hyvä tarkastaa kahdesti vuodessa, jotta esimerkiksi katon korjaus savupiipun kohdalta osattaisiin aloittaa ajoissa. Läpivienti voi tarvita korjaustoimenpiteitä esimerkiksi lumen takia. Mitä aikaisemmassa vaiheessa kattokorjaus (kuten katon korjaus TV-antennin kohdalta) aloitetaan, sitä yksinkertaisempi tuleva kattourakka voi olla. Teetä kattotarkastukset meillä, niin saat nopeasti tiedon siitä, jos tarvitset vaikkapa katon korjausta kattoluukun kohdalta (tai esimerkiksi saumojen tiivistämistä, ruostevaurioiden kunnostamista, ryppyjen tasoittamista tai rikkinäisten tiilien uusimista).

Kolmas asia on se, että paras tapa korjata katto läpiviennin kohdalta Ylitorniolla ratkeaa tapauskohtaisesti. Esimerkiksi katon korjaus kattovalokuvun kohdalta voi tarkoittaa myös läpiviennin uusimista tai poistamista katolta lopullisesti.